MUKANA NÄYTTELYSSÄ SANOMATALOLLA

Helsingissä Senaatintorilla järjestettiin

Pikkuusen häjymmät pirot

-tapahtuma 7.-9.6. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös näyttelyitä, ja niinkuin oon jo aiemmin ehtinytkin täällä mainita, niin mun kuvia oli kolme kappaletta Sanomatalon Mediatorilla "Pitkin poikin Pohjanmaata" -näyttelyssä 7.-17.6. Lähdettiin äidin kans sit Helsingin suuntaan, koska eihän tätä näyttelyä voinut jättää näkemättä kun oli kunnian saanut päästä mukaan :)

Näyttelyn avajaiset alkoivat avajaispäivänä klo 18 ja ohjelmassa oli puhe (jossa mainittiin erikseen mutkin ton Fireworks-kuvan tiimoilta), musiikki/lauluesitys, tarjoilua ja yleistä seurustelua :) Tää mun Fireworks-kuva olikin saanut hienon aitiopaikan tuosta päädystä ja infolappuun erikseen laitettu maininta tuosta kilpailussa menestymisestä!

Täs näkyy nää mun pari muuta työtä nuolilla osoitettuna. Näyttelyn kaikki kuvat olivat kyllä kertakaikkisen upeita, voin kertoa että oon kyllä niin otettu että sain oikeasti jopa kolme mun kuvaa mukaan tähän joukkoon.. huh!

Nyt näyttely on siirretty tänne Lapualle Pohjanmaan valokuvakeskuksen tiloihin kirjastolle ja on siellä esillä syksyyn saakka! En oo vielä siellä tiloissa ehtinyt piipahtamaan, mutta pitää kyllä viimeistään ens viikolla sekin tilanne korjata ;) Käykääs tekin tsekkaamassa jos mahdollista, on tää kyllä näkemisen arvoinen. KIITOS!